fbpx

Olisiko aika tehdä hyvää tahallaan? Osa 1/2

Yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailut saatiin päätökseen viime viikon sunnuntaina. Suomalaisurheilijoiden menestystä on puitu eri medioissa, kuten myös monissa kahvipöytäkeskusteluissa. Meidän yrityksessä heräsi paljonkin ajatuksia ja ideoita erilaisista näkökulmista liittyen siihen, miten menestys voisi jatkossa olla parempaa. Seuraavissa blogikirjoituksissa Atte ja Viivi avaavat omia ajatuksiaan aiheesta, hieman erilaisista näkökulmista.

Suomalaisen yleisurheilun aallonpohja koettiin Berliinin EM-kisoissa. Syitä on varmasti monia. Jos muutosta halutaan saada aikaan, on ymmärrettävä, mistä muutos aina lähtee: johdosta. Johtajat johtavat ja valmentajat kertovat, mitä pitää tehdä, jotta tulokset paranevat. Urheilukin on siis “asiantuntijabisnestä”.

Verrataanpa suomalaista huippu-urheilua suomalaiseen yritystoimintaan. Yrityksen omistajat asettavat johdolle tavoitteet, johto luo tavoitteet toimenpidesuunnitelmaksi, ja työntekijät noudattavat annettua suunnitelmaa. Jos suunnitelma ei toimi, sitä muutetaan – ja vieläpä aika usein johdon vaihdoksen kera. Hyvin yksinkertaista.

Suomalaisessa urheilumaailmassa johto asettaa huippu-urheilun tavoitteet. Tai ainakin pitäisi asettaa. Nythän ei esimerkiksi Olympialaisissa ole ollut selkeitä tavoitteita, vaan sinne “mentiin tekemään paras mahdollinen suoritus”. Väliporras, eli lajipäälliköt ja valmentajat ohjeistavat urheilijoita. Kun menee hyvin, koko suomalainen urheiluväki voittaa, ja kun menee huonosti, urheilija (työntekijä) epäonnistuu. Ei toimisi yrityselämässä.

Kaiken kukkuraksi suomalaiset huippu-urheilijat elävät nälkäpalkalla. 80% suomalaisista Olympia/MM/EM-tason huippu-urheilijoista urheilee alle 10.000€:n vuosibudjetilla. Ja kun kisoissa menee huonosti, niin se vähäinenkin tuki menetetään. No miten sitten käy urheilujohdolle, kun epäonnistutaan? Pääsääntöisesti ei mitään. Sama meno jatkuu tai ainakaan etuuksia ei vähennetä. Eikö tasapuolisuuden nimissä myös urheilujohdon pitäisi nauttia tulospalkkausta? Jos tavoitteisiin päästään, palkka juoksee, jos urheilijat epäonnistuvat, niin johdon palkka vähintäänkin puolitetaan. Reilua eikö totta? Ja suoraan verrannollinen yritysmaailmaan. Ainakin paine menestymiselle kasvaisi myös ylimmässä johdossa, ja sen eteen tehtäisiin kaikki mahdollinen.

No miksi urheilulla menee sitten huonosti? En väitä, että kaikki urheilujohtaminen tai urheilujohtajat olisivat huonoja. Päinvastoin. Suomesta löytyy erinomaisia valmentajia, managereita ja urheilujohtajia. Suomen Urheilumanagereiden hallituksen pitkäaikaisena jäsenenä olen päässyt läheltä seuraamaan eri lajien onnistumisia ja epäonnistumisia. Mutta ennen kaikkea näkemään myös urheilijoiden kokemaa päivittäistä “hätää”. Sitä hätää, joka on varsin kaukana urheiluorganisaatioiden ylimmistä kerroksista.

Mihin se yhteys on katkennut? Jostain kertoo urheilujohtamisen organisatorinen ”läskistyminen”. Pitkään yritysmaailmassa toimineena näen yritysmaailman johtamisen huonojen puolien pesiytyneen myös urheilujohtamiseen. Isoihin organisaatioihin palkataan uusia kerroksia ja ”ohjeistamispäälliköitä”, kun vastuualueen vetäjien osaaminen ei enää riitä. Osaamista ostetaan, kasvatetaan kerroksia ja vastuutetaan yhä pienempiin kokonaisuuksiin. Samalla vähäisetkin varat hupenevat organisaatioiden pyörittämiseen eikä urheilijoiden harjoittelun ja elämisen tukemiseen. Ja kun kisoissa menee huonosti, niin rahat leikataan urheilijoilta, mutta organisaatio jauhaa vanhaan malliin.

Mistä lääkkeet? Pari yksinkertaista lääkettä: tulosvastuu ja osaamisen kehittäminen. Kärjistetysti sanoen, niin kauan kun urheilijan tulo-/tukitaso on kiinni viimeisen arvokisan tuloksesta, on johdon ja valmennuksen tulotason noudatettava samaa periaatetta. Yrityksissäkin muutos lähtee aina johdosta.

Toinen lääke on osaamisen kehittäminen. Aikanaan Albert Einstein totesi, ettei ole parempaa merkkiä mielenvikaisuudesta kuin se, että toistaa samoja asioita uudestaan ja uudestaan, mutta olettaa lopputuloksen olevan erilainen. Onko viime vuosina suomalaisessa urheilu- tai valmennusjohtamisen sisällössä tapahtunut isoja muutoksia? Enkä nyt tarkoita organisaatioiden rakennemuutoksia, vaan todellista sisältöä.

Joissain menestyslajeissa muutosta on tapahtunutkin, mutta silloinkin oppi on usein tuotu ulkomailta, ja se kulminoituu yksittäiseen henkilöön. Iso muutos lähtee isosta massasta. Kaikista johtajista ja valmentajista. Olisiko aika tarkastella osaamisen kehittämistä laajemminkin ja oppia muiden ”joukkueiden” tekemisistä? Voisimme vaikka vähentää pari “ohjeistamispäällikköä” ja kokeilla uusia oppeja. Virheitä tulee aina, mutta liikkuvaa laivaa on helpompi ohjata kuin satamassa seisovaa.

Jos mihinkään ei panosteta eikä mitään muuteta, myöskään lopputulos ei parane. Päinvastoin.

  • Atte

Atte Varsta on kokenut moottoriurheilumanageri. Hän toimii ranskalaisen G-Fors Renault rallicross tiimin tallipäällikkönä sekä kuljettajamanagerina omistamassaan V&V Sport Management yhtiössä. Aten manageroimat kuljettajat ovat uransa aikana voittaneet 9 MM-titteliä, Euroopanmestaruuden, yhden Global Rallycross mestaruuden, yhdeksän Suomen mestaruutta ja lukuisia muita arvokisamitaleja rallissa ja rallicrossissa. Atte on myös Suomen Urheilumanagereiden hallituksen jäsen.

Siirry sivun alkuun
ProFTraining Finland