fbpx

Faskia ja liikkuvuus

Liikkuvuus ei ole vain lihaksistoon liittyvä ominaisuus. Liikkuvuus on myofaskian eli lihaksen ja lihaskalvon muodostaman yhtenäisen jatkumon kokonaisuuteen liittyvä ominaisuus. Liikkuvuutta ei kannata harjoittaa vain lihaksia pitkäkestoisesti venyttämällä. Liikkuvuusharjoittelussa tulee huomioida myös faskia (fascia) eli lihaskalvo, jonka osalta liikkuvuusharjoittelussa on oltava dynaamisuutta.

Liikkuvuusharjoittelu on kuitenkin suurelta osin painottunut venyttelyyn kautta aikojen. Toiminnallisen dynaamisen liikkuvuusharjoittelun merkitystä ei siis ole aiemmin ymmärretty. Aivan lähivuosina on kuitenkin todettu että jopa 80% urheilijoiden rasitusvammoista johtuu faskian ylirasituksesta (Schleip 2012).

Faskiaa kaikkialla

Faskiaa on jokaisen lihassolun ympärillä, se yhdistää lihassoluja kimpuiksi, se ympäröi koko lfaskiaaihasta (lihaskalvo) antaen sille muodon ja kaikki nämä kerrokset yhdistyvät lihaksen päissä muodostaen jänteet. Sitten lihaksen päällä on kerros syvää faskiaa, joka yhdistää samaan suuntaan voimaa tuottavia lihaksia lihastoimintaketjuiksi. Vielä tämän päällä on pinnallinen faskia, joka mahdollistaa ihon liukumisen ja suojaa ulkoisilta iskuilta. Syvässä faskiassa on lisäksi kerroksia, joiden tulisi päästä liukumaan toisiinsa nähden. Liukastusaineena kerrosten välillä on nestettä sitoutuneena hyaluronihappoon. Jopa 70% kehomme vedestä on liukasteena faskioissamme ja nivelissämme. Kuivuminen on siis todellinen haitta tuki- ja liikuntaelimistölle – se jäykistää ja heikentää rasituksen sietoa. Vettä kannattaa juoda!!

Dynaaminen pumppaava liike

Veden juonti yksin ei riitä – se pitää saada perille kohteeseensa eli imeytymään kudoksiimme!

Usein meillä kuntoliikkujilla ”kireyden” tunne on seurausta liiasta paikallaan olosta, kuten istumisesta, jolloin kudokset kiristyvät ja kerrokset jämähtävät kiinni toisiinsa. Passiivinen venyttäminen – eli äärimilleen kiristäminen ja siinä paikallaan Dew Droppitäminen – ei paranna kerrosten välistä nesteytymistä ja liukumista. Lisäksi kireälle venyttäminen voi mielestäni jopa heikentää kudosten verenkiertoa, nesteytymistä ja hapen saantia. Aktiivisen toiminnallisen liikkuvuusharjoittelun dynaaminen, pumppaava liike on niin faskian nesteytymisen kuin lihaksen verenkierronkin kannalta elvyttävämpää ja tehokkaampaa.

Liikehallinta

Suuri osa kehomme liikettä säätelevistä hermopäätteistä on faskioissa. Koordinaatio, kehonhallinta ja tasapaino kehittyvät proprioseptisia hermopäätteitä stimuloimalla eli toiminnallisilla dynaamisilla harjoitteilla. Aktiivinen liikkuvuusharjoittelu tarkoittaa myös sitä, että pitää keskittyä, hallita ja kannatella kehoaan ja hahmottaa liikeratansa.

Mielestäni dynaamisella ( eli aktiivisella toiminnalisella) liikkuvuusaharjoittelulla voidaan helpottaa lihasjännittyneisyyttä ja tehostaa lihasten palautumista paremmin kuin perinteisellä staattisella venyttelyllä.

Venyttelyllekin on edelleen tarpeensa.  Tosin, yhä useammin venytykset, joita käytän, kohdentuvat täsmällisesti oikeaan paikaan ja ovat dynaamisia.

Tervetuloa FasciaMethod -tunnille!

Terkuin Anne

Siirry sivun alkuun
ProFTraining Finland